Bilkompis

Uusia tekijöitä haussa!

Me Bilkompiksella uskomme, että menestys tehdään yhdessä. – tekemällä, oppimalla ja kehittymällä. Olemme kasvava ja kunnianhimoinen autoalan toimija, ja etsimme jatkuvasti uusia, motivoituneita ammattilaisia vahvistamaan tiimiämme.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä mukaan rentoon mutta tavoitteelliseen työyhteisöön, jossa jokaisen panoksella on merkitystä. Meillä pääset työskentelemään monipuolisten tehtävien parissa kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä kehittämään osaamistasi yrityksessä, joka kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Meillä työskennellään pääosin etänä, joten saat itse päättää missä työskentelet tehokkaimmin. Jos haluat työskennellä toimistolta käsin, löytyy Bilkompikselta myös neljä toimistoa, jotka ovat vapaasti käytettävissäsi.

Etsimme tiimiimme osaavia ja motivoituneita ammattilaisia, jotka haluavat ottaa vastuuta, kehittyä omassa roolissaan ja tehdä töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Arvostamme erityisesti oma-aloitteisuutta, hyvää asennetta sekä halua oppia uutta.

Kiinnostaako ura autoalalla ja mahdollisuus olla mukana rakentamassa jotain kasvavaa ja merkityksellistä? Jätä meille hakemus – jutellaan lisää ja katsotaan, voisimmeko olla seuraava askel urallasi.

Työntekijöiden kokemuksia työskentelystä Bilkompiksella

“Arvostan erityisesti Bilkompiksella sitä, että apua on aina saatavilla, kun sitä tarvitsee, sekä asioista viestitään avoimesti. Töitä on helppo tehdä, kun tietää missä mennään ja mitä kohti ollaan menossa. Minua motivoi erityisesti asiakkaiden antama positiivinen palaute sekä mahdollisuus ratkaista erilaisia haasteita yhdessä asiakkaiden kanssa. Pienillä jutuilla saadaan yhdessä rakennettua vahvempi luotto ja kestävämpi kumppanuus.”

-Kalle Willberg, Asiakkuuspäällikkö

“Logistiikassa mikään päivä ei ole samanlainen ja se sopii minulle, eli vauhdikas ja vaihteleva työ. Palkitsevinta työssä on onnistumisen tunne, kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja hommat rullaa juuri niin kuin pitää. Työskentelyilmapiiri on rento, mutta kuitenkin laadukas ja kunnianhimoinen työskentely näkyy arjessa. Pidän huolen siitä, että oma tekemiseni tukee tiimiä ja auttaa heitä onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla.”

-Vertti Hyyppä, Logistiikkapäällikkö

"Olen aina ollut kiinnostunut autoista ja kaupankäynnistä. Bilkompiksella pääsen työskentelemään kiinnostukseni parissa kansainvälisessä työympäristössä. Parasta työssäni on työkavereiden kanssa yhdessä ongelmien ratkaisu, sekä autojen etsiminen. Se on motivoivaa, koska jokainen asiakkaalle löydetty auto on voitto päivittäisessä tekemisessä."

-Tomi Asikainen, Ostopäällikkö

"Bilkompiksella pääsen keskittymään yrityksen taloushallintoon kansainvälisessä ympäristössä, sillä toimimme tytäryhtiöiden kautta myös Ruotsissa ja Saksassa. Tämä tekee työstä monipuolista, kehittävää ja innostavaa. Bilkompis on loistava työnantaja, joka tarjoaa paljon vastuullista vapautta ja jossa voin melko pitkälti itse päättää työaikani."

-Kai Hänninen, Kirjanpitäjä

Avoimet työpaikat:

Middle age couple choosing and buying car at car showroom. Car salesman gives them car keys.

Avoin hakemus

Middle age couple choosing and buying car at car showroom. Car salesman gives them car keys.

Ostopäällikkö